Työssäni tapaan paljon ihmisiä, joilla on univaikeuksia. Säännöllinen unirytmi on ihan hurjan tärkeä terveyden kannalta. Väsymys vaikuttaa kokonaisuuteen ja tuo jopa vaaratilanteita arkeen. Pitkään jatkuneet nukkumattomuuskaudet alkavat tuntuvat monesta ”olenko tullut hulluksi?” Ja kierre on alkanut…
Joskus on elämässä järkyttäviä asioita tai työt, opiskelu, perhesuhteet, sairaus tai jokin muu koettelemus vie yöunet. Meillä on hirveästi paineita. Stressi! Huhhuh! Monella uni on katkonaista, herätään monta kertaa yössä, eikä saada enää unen päästä kiinni. Se on oikeasti ihan hirveä asia. Ja se koskettaa kaikenikäisiä.
Useat menevät hakemaan apua lääkäriltä, koska tilanne on kestämätön. Unilääkkeet tulevat kuvioon mukaan. Ymmärrän, että se on pika-apu, mutta tilannetta olisi hyvä katsoa laajemmin. Jotain on muutettava, asioihin on saatava ratkaisu. Ikuisesti ei kannata unilääkkeitäkään syödä.
Unettomuus, kuten myös stressi, heikentävät muistia. Uni on yksi meidän suojelureflekseistämme. Unen katsotaan olevan välttämätöntä, jotta meidän aivot säilyttävät normaalin toimintakykynsä. Nukkuminen ei ole ollenkaan passiivista toimintaa. Keho lepää, verenpaine laskee, hengitys harvenee ja pulssi laskee. Silti aivot tekevät kovasti töitä, ne käsittelevät päivän tapahtumia. Myös aineenvaihdunta toimii nukkuessa, ravinteita otetaan talteen. Suolisto tekee omaa työtään, sisäelimet puhdistavat. Aikaisemmin kirjoitinkin vuorokauden biorytmistä, milloin mikäkin sisäelin on yöllä parhaimmillaan ( https://hierontavantaa2.pm3.fi/2015/12/15/vuorokauden-biorytmista/ ). Elimistön tehtävä on myös palautua rasituksesta riittävän levon aikana. Sydänlihas ja koko autonominen lihasjärjestelmä toimii jatkuvasti. Uni palauttaa hermoston toimintaa. Jatkuva epätasapaino vaikuttaa eri järjestelmiin ja suorituskyky huonontuu. Me ihmiset olemme monimutkainen, mutta hienosti suunniteltu kokonaisuus.
Unta tarvitaan myös uuden oppimiseen. Aivot käsittelevät saamaansa tietoa. Olet ehkä joskus huomannut, kuinka aamulla olet saanut ratkaisun vaikeaan asiaan! 😀 Itselläni on niin tapahtunut monesti.
Jos sinulla on univaikeuksia, aloita tarkastelemalla mitä kaikkea sinulla on makuuhuoneessa. Makuuhuone on vain nukkumista varten ja joskus sitä yhtä toista juttua varten…, mutta ei mitään muuta. Pyhitä se huone siis levolle. Elektroniset laitteet häiritsevät joidenkin unta, siirrä kaikki sellainen pois huoneesta. Laita kännykkä latautumaan yön ajaksi toiseen huoneeseen. Älä käytä kännykkää ja surffaa netissä enää ainakaan tuntiin ennen nukkumaan menoa. Aivot käyvät muuten ”ylikierroksilla” eikä uni tule. Ala tietoisesti rauhoittumaan kun nukkumaan meno alkaa lähestymään. Urheilijat sen tietävätkin, kuinka vaikeaa on saada unta heti treenien jälkeen, kun keho ei ole vielä rauhoittunut. Voit tehdä myös rentoutumisharjoituksia ja rauhallisia venytyksiä. Rauhallinen musiikki myös yleensä rentouttaa. Makuuhuone kannattaa myös pitää viileänä, niin ei herää kuumuuteen 🙂 Tuuleta huone raikkaaksi ennen nukkumaan menoa.
Älä mene nukkumaan vihaisena. Sovi riidat ja yritä käsitellä ne valveilla ollessasi. Pyydä anteeksi, anna anteeksi. Jos se on mahdotonta, kerro itsellesi, ettet voi asioille juuri nyt mitään, nyt annat itsellesi luvan levätä ja selvität asiat seuraavana päivänä.
Opettele itsellesi säännöllinen unirytmi. Jos olet tottunut valvomaan yömyöhään, yritä vaikka 10 min aikaisemmin mennä nukkumaan / yö. Säännöllisyys on hyvä asia monelta eri kantilta katsottuna, keho toimii silloin niinkuin sen pitäisikin toimia.
Jos nämä asiat eivät auta mitenkään, tule hermoratahierontaan. Useimmat ovat saaneet siitä avun muiden vaivojen lisäksi. Yöunet ovat pidentyneet, eikä ole tarvinnut yöllä heräillä.
Lisäksi on olemassa luonnollinen ravintolisä, Viva – sahramista uutettu affron®-uute. Siitä on paljon hyviä kokemuksia. Viva auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä parantaa unen laatua. Se auttaa lievittämään myös tavallista stressiä ja rentouttaa. Monet ovat saaneet Vivasta lisää myönteistä mielialaa, koska se auttaa tukemaan hermoston ja aivojen terveellistä toimintaa sekä normaalia psyykkistä ja henkistä toimintaa.
Viva on yhdistelmä viittä B-vitamiinia, jodia ja C-vitamiinia sekä affron®-uutetta. Uute on puhtaista ja ensiluokkaisista espanjalaisen maustesahramin (Crocus sativus L) luoteista. Sahramiuute ja vitamiinit vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin. Sahramin bioaktiivisilla aineilla on osoitettu olevan hyvä vaikutus sekä aivojen välittäjäaineisiin että aivoperäiseen hermokasvutekijään. Hermosolut kommunikoivat keskenään käyttäen kemiallisia viestinviejiä, joita kutsutaan aivojen välittäjäaineiksi. Muutoksia hermovälittäjäaineiden pitoisuuksissa ja imeytymisessä on havaittu mm. stressin ja mielialamuutoksen yhteydessä.
Affron®-uutteen on todistettu kliinisissä tutkimuksissa olevan tehokas ja turvallinen, eikä suositusannos aiheuta sivuvaikutuksia. Voit aloittaa Vivan ottamisen milloin vain ja voit lopettaa sen käytön milloin vain. Se ei aiheuta riippuvuutta. Tuote sopii myös yli 12 v. lapsille, voi ottaa saman kuin aikuinenkin eli 2 tablettia päivässä. Joko niin että ottaa yhden tabletin aamulla, tai päivällä ja yhden illalla, tai molemmat kaksi tablettia illalla. Useimmat ovat huomanneet hyviä vaikutuksia jo 1-3 vrk:n kuluttua. Sitä voi ottaa myös kuurina vaikeina aikoina tai sitä voi käyttää pitkään. Viva ei ole mikään lääke, se on luonnollinen ravintolisä.
Tätäkään tuotetta ei ole laitettu myyntiin tosta noin vaan pikaisesti, vaan näissä on pitkät tutkimukset takana. Vivasta on saatu todella paljon myönteistä palautetta, joten voin suositella sitä kaikille! Sitä saa minun kauttani ostaa, joten jos tunnet että olet ihan ”loppu”, ota yhteyttä!
Tasapainoinoa, onnellisuutta ja rentoutta elämään!
– Susanna
Kauttani voi ostaa laatuluokkansa parhaita, korkeatasoisimpia ja räätälöityjä tuotteita, jotka perustuvat uusimpaan farmakologiseen ravintotieteeseen, jossa ruoan aktiivisia ravintoainesosia käytetään taistelemaan modernin elämäntavan tuomaa epätasapainoa vastaan.
ps. Tästä voit katsoa videon Viva-tuotteesta
http://www.zinzino.tv/videos/189adabe101be4c390/viva-presentation-movie-fi
Kysyisin voiko vivaa käyttää jos on kilpirauhasissa häikkää.
Hei Mirja!
Kiitos kun kysyit. Viva on turvallinen käyttää. Vivassa on puhtaista ja ensiluokkaisista espanjalaisen mautesahramin (Crocus saivus L) luoteista valmistettu uute, viisi B-vitaminia, jodi ja C-vitamiini. Kaikki ainesosat vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin ja yhdessä ne muodostavat tehokkaan kokonaisuuden, joka voi kohentaa elämää monella tavalla. Sahrami on tässä tuotteessa pääaineena. Arvaan, että ehkä tarkoitat jodia tässä tuotteessa. Esitteessä mainitaan ravintoarvot ja sisältö (per 2 tablettia) Näitä kaikkia ravinteita ihminen tarvitsee, Vivasta niitä saa 15% saantisuosituksesta. Jodi on välttämätön kivennäisaine ja Suomessa maaperä on ravinneköyhää. Jos jokin asia vielä mietityttää käyttämisessä, voit kysyä asiaa omalta lääkäriltä.
terveisin Susanna
Tässä vielä Vivan ravintoarvo ja sisältö (per 2 tablettia):
Sahramiuute (Crocus saivus L) 25 mg
Biotiini 7,5 µg (15% saantisuosituksesta)
Folaatti 30 µg (15% saantisuosituksesta)
Niasiini 2,4 mg (15% saantisuosituksesta)
Pantoteenihappo 0,9 mg (15% saantisuosituksesta)
Jodi 22,5 µg (15% saantisuosituksesta)
C-vitamiini 12 mg (15% saantisuosituksesta)
B12-vitamiini 0,38 µg (15% saantisuosituksesta)
Laitoin tuohon ylös lyhyen videon Vivasta suomenkielisellä tekstityksellä.
Mukavaa päivää!
Terveisin Susanna
Hei! Voiko Vivaa käyttää yhdessä melatoniinin kanssa ja näin tehostaa unta?
Hei Heidi,
Kiitos kysymyksestäsi. Kyllä voi. Jotkut käyttävät Vivaa myös melatoniinin sijasta. Olen saanut myönteistä palautetta asiakkailta ja tyytyväisiä kommentteja. Kokeilemalla voi löytää ratkaisun ja apua omaan unirytmiin ja unen laatuun. Vivassa käytetyt ainesosat saavat tukea EFSAlta (Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen); ainesosat edistävät hermoston normaalia toimintaa ja normaalia psykologista toimintaa sekä vähentävät väsymystä ja uupumusta. Tässä vielä tuotteen video: http://www.zinzino.tv/videos/189adabe101be4c390/viva-presentation-movie-fi
Terveisin Susanna
Hei, mitä kautta Viva zinzinoa (sahramivalmiste) voi tilata? Minkä hintaista se on , entä postituskulut?
terveisin
Sari Viherväs
Hei Sari,
Kiitos kysymyksestäsi. Tätä Vivaa voi tilata esimerkiksi minun kauttani tästä linkistä http://www.zinzino.com/7785889407
Sieltä valitsee kauppa ja tuoteryhmä: Immuuni.
Myytävänä on myös hoitohuoneella yksittäisiä paketteja. Vähittäismyyntihinta on 29€. Zinzinon kaupan kautta tilaamalla yhden paketin, hinta on myös 29€. Toimitusmaksu on 12€. Heillä on kylläkin tarjous, jota itse olen käyttänyt, eli Aloituspaketti, jossa on 3 pakettia ja maksaa 57€ (säästää 30€ verrattuna yksittäin ostettuna). Jotta saa tuon alennuksen, sitoutuu 6kk:n jatkotilaukseen, jotka tulevat myös edullisemmaksi. Jatkossa paketti maksaa 19€/kk + postikulu 6€. Toimitus on omaan Postiin joka toinen kuukausi / 2 pakettia, niin säästää postikuluissakin. Toimituksiin voi lisätä halutessaan muitakin hyviä tuotteita samalla toimitusmaksulla. Olen itse ollut erittäin tyytyväinen tähän systeemiin.
Jos haluat apua tilaamisessa soita tai laita sähköpostia hierontavantaa@gmail.com.
Mukavaa päivää!
terveisin
Susanna
Moikka, tuotteessa kuulostaa olevan samoja positiivisia vaikutuksia kuten ashwagandassa. M. M stressin lievitykseen, tasapainoon, unenlaatuun jne. Miten suosittelisit käyttämään vivaa ashwagandhan kanssa, voiko käyttää yhdessä ja miten olisi fiksuinta? Kiitos!
Moikka,
Vivaa suosittelisin käyttämään iltaisin, jos unen kanssa on vaikeuksia.
Ashwagandhaa ja Vivaa omien tuntemusten mukaan voi käyttää samanaikaisesti. Ottaisin itse ashwagandhan aamulla/päivällä ja Vivaa iltapäivällä/illalla.
Jotkut käyttävät Vivaa stressiin ja rauhattomuuteen, toiset taas unettomuuteen tai molempiin. Joskus on elämäntilanteita kun on paljon paineita ja Silloin voi Vivan lisätä myös päivään.
Haluaisin saada kuulla kokemuksia , onko auttanut ahsistukseen ? Onko tuote gluteeniton ?
Hei,
kiitos kysymyksestäsi. Olen saanut tästä tuotteesta palautetta, että on helpottanut oloa ja poistanut ahdistusta.
Tuote on gluteeniton.